Etusivu
Ajankohtaista
Tapahtunutta
Julkilausumia
Kirjoituksia
Linjauksia 2009-2012
Kunnalliset luottamustoimet
Luottamushenkilöt
Paikallisosasto
Linkkejä
Arkisto
 
 
Päivitetty 18.5.2012
Lappeenrannan seudun kristillisdemokraatit
Julkilausumia 2012
Lappeenrannasta pyöräilijöiden paratiisi
Lappeenrannan seudun perussuomalaisten hallituksen kannanotossa kuluneella viikolla nostettiin esiin eräitä seikkoja koskien Lappeenrannan julkista liikennettä sekä kalliita kertalippujen hintoja verrattuna esimerkiksi Helsingin kaupungin joukkoliikenteen hintoihin. Lappeenrannan kristillisdemokraatit muistuttavat näin kevään tullen myös pyöräilevien kaupunkilaisten tärkeydestä kaupungin imagolle. Pyöräteiden kuntoon ja lisäämiseen tuleekin kiinnittää entistä tarkempaa huomiota, ja niiden reittien sujuvuus tulee ottaa huomioon suunniteltaessa kaupungin tulevia katu- ja tieverkkojen parannuksia. On syytä muistaa, että pyöräilijöiden huomioiminen on yhtä tärkeää kuin autoilijoiden, samalla kun heidän toimintansa on esimerkkinä ympäristöystävällisestä, terveyshaittoja ehkäisevästä ja miellyttävästä tavasta esimerkiksi työmatkan taittamiseen.

Kristillisdemokraatit ovat ilolla panneet merkille, että Lappeenrannan kaupunki ja Saimaan latu etsivät toistamiseen Vuoden työmatkapyöräilijää. Tämänkaltaisten tempausten kautta olisi mahdollisuus kohentaa Lappeenrannan kesäilmettä, ja laittaa halkeilevat ja kumpuilevat jo olemassa olevat pyörätiet loistokuntoon, jotta kaupunkilaiset ja täällä vierailevat matkustajat saavat nauttia sileistä pyöräteistä miellyttävässä järvimaisemassamme. Lappeenrannan kristillisdemokraattien johtokunta ja valtuutetut lupaavat huolellisesti tutustua pyöräteiden tilanteeseen alkavana kesänä ja näyttää esimerkkiä pyöräilemällä iloisin mielin aina kun siihen on mahdollisuus.

Johtokunnan kokouksen julkilausuma
3.5.2012

Julkisen rakentamisen homeongelmat
Yhteiskunnan yhteisillä varoilla rakentamissa taloissa esiintyy huomattavan paljon homeongelmia Lappeenrannan seudulla. Esimerkkinä voidaan mainita esim. seuraavat: poliisin lupapalvelut ja rikosilmoitusten vastaanotto toimivat väistötiloissa, Mustolan ja Alakylän koululaiset suorittavat oppivelvollisuuttaan parakeissa, oikeustalossa on havaittu sisäilmaongelmia. Näin ei voi jatkua. Julkinen rakentaminen ja kaupunkikuvan kehittäminen tulee liian kalliiksi, jos lopputuloksen laatuun ei voi luottaa.

Kristillisdemokraatit ehdottavat jäsenkokouksessaan torstaina 19.04.2012 , että kaupunki kiinnittää entistä suurempaa huomiota tulevien rakennusten materiaaleihin sekä asettaa riittävän korkeat laatuvaatimukset rakennustöiden toteuttamiselle ja tehostaa rakentamisen valvontaa. Tarvittaessa kaupungin tulee harkintansa mukaan olla valmis asettamaan työryhmä, joka tutkii julkisten rakennusten homeongelmia ja niiden syitä. Veronmaksajien tulee voida luottaa siihen, että heidän maksamillaan verovaroilla hankitaan laadukkaita ja huolella tehtyjä rakennuksia, joista myös rakentajat ja materiaalien toimittajat voivat olla ylpeitä.

Jäsenkokouksen julkilausuma
19.4.2012

Lapset pois parakeista!
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2011 yksimielisesti päättänyt, että Alakylän koulun on oltava käytössä syyslukukauden alkaessa 2013. Tällä hetkellä Alakylän koulun oppilaat käyvät koulua paikalle tuoduissa parakeissa. Osa oppilaista on aloittanut koulutiensä tämänhetkisen tilapäisjärjestelyn aikana. Tekninen lautakunta on päätynyt esittämään kaupunginhallitukselle rakennusajan jatkamista heinäkuuhun 2014 saakka. Lappeenrannan kristillisdemokraatit ehdottaa, että Alakylän koulun rakentaminen toteutetaan valtuuston joulukuussa tekemän päätöksen mukaisesti , tarvittaessa rakennustyövaiheita porrastaen ja rakentamalla koulutyön kannalta tärkeimmät rakennukset ensin. Kristillisdemokraattien kevätkokous pitää nykyistä tilannetta lasten kannalta kestämättömänä ratkaisuna sekä kehottaa pitäytymään kaupunginvaltuuston aiemmassa päätöksessä. Perusteluna valtuuston määrittämän aikataulun noudattamiselle kristillisdemokraatit huomioivat porrastetun rakentamisen mahdollisuudet sekä ennen kaikkea lasten oikeuden normaaliin koulunkäyntiin.

Jäsenkokouksen julkilausuma
22.3.2012

Kodinhoitopalvelut avuksi ja tueksi myös lapsiperheille
Lappeenrannan seudun Kristillisdemokraatit kantavat huolta kunnallisten kodinhoitopalveluiden riittävyydestä. Kannanotossaan Kristillisdemokraatit toteavat, että kodinhoitopalvelujen tarvetta arvioitaessa tulisi kodinhoitoa lähestyä myös lapsiperheiden näkökulmasta. Resursseja tulisi kohdistaa erityisesti monilapsisten perheiden tukemiseen esimerkiksi akuuteissa sairastapauksissa. Palvelutarvekartoituksessa tulisi kiinnittää huomiota työn ennaltaehkäisevään vaikutukseen sekä lapsiperheiden turvallisuuden tukemiseen jo varhaisessa vaiheessa. Kodinhoitopalveluiden kohdistaminen lapsiperheidenkin tarpeisiin tulisi ottaa huomioon esimerkiksi äkillisissä tapauksissa, jolloin kotona lapsia hoitava vanhempi sairastuu, eikä työssä oleva puoliso saa sairauslomaa kotona olevien lasten ja sairastavan puolison hoitamiseen. Mikäli tukiverkostoa ei perheellä ole ja sukulaiset asuvat kaukana, kunnallisen palveluverkoston tulisi kyetä kohdistamaan lyhytaikaista apua osoittamalla kodinhoidon ammattilainen, esimerkiksi lähihoitaja, käymään perheen luona arvioimassa tilannetta sekä avustamassa välttämättömissä lastenhoitoon ja kotiin liittyvissä jokapäiväisissä asioissa.

Johtokunnan ja valtuutettujen kokouksen julkilausuma
22.2.2012

Demokratia kuntaliitoksissa
Lappeenrannan kristillisdemokraatit pohtivat kuukausikokouksessaan kuntarakenneuudistusta Lappeenrannan näkökulmasta. Mielestämme Lappeenranta pärjää tulevina vuosina nykyisen kokoisena kuntana. Jos kuitenkin naapurikunnat haluavat liittyä kuntaamme, ne ovat tervetulleita. Kuntaliitos voi olla taloudelliselta kannalta myönteinen asia. Se voi myös olla lähipalvelujen ylläpitämisen kannalta ainoa mahdollisuus.

Demokratiaa kuntaliitos ei välttämättä paranna. Jos kuntaliitoksia tehdään, on mietittävä pienempien liittyjien vaikutusmahdollisuudet päättävissä elimissä. On pohdittava eniten maksavan ja vähemmän maksavan oikeudet ja velvollisuudet. Kuntarakenneuudistus edellyttää monenlaista pohdintaa, johon haluamme ottaa osaa.

Jäsenkokouksen julkilausuma
16.2.2012



Vanhemmat julkilausumat löytyvät arkistosta.