|
|
Tapahtunutta 2008
Joutsenon torilla 9.10.2008
50 vuotiaan KD:n kunnallisvaalistartti,
Sari Palm ja Toimi Kankaanniemi vierailivat Lappeenrannassa

Torilla oli paikallisten luottamushenkilöiden lisäksi myös kansanedustajat Sari Palm ja Toimi Kankaanniemi.
Huhtikuun 5:s päivä lauantai oli lähtölaukaus syksyn kunnallisvaaleihin täällä Lappeenrannassa. Torilla paistettiin ja jaettiin lettuja KD:n teltan suojista vankalla ammattitaidolla. Joukko osastomme aktiiveja oli saanut tuekseen kaksi kansanedustajaamme, Toimi Kankaanniemen ja Sari Palmin sekä Kotkan osastosta muutamia nuorisojäseniä. Letunsyönnin ohessa keskusteltiin ja kyseltiin niin valtakunnan politiikasta ja sen ajankohtaisista asioista, kuin myös paikallisista ja ihmisten arkeen täällä liittyvistä asioista.

Letunpaistossa Heikki Turunen ja Pauli Laakko.
Toimi Kankaanniemi muistutti talouden tummenevista pilvistä sekä niistä lähimmäisistä, joilla ei mene hyvin, vaikka Suomella kokonaisuutena vielä menee hyvin. Köyhän asiaa ei saa unohtaa hyvinvoinninkaan aikana. Suomessa lähes miljoona ihmistä eli noin 20% kansasta on jäänyt ilman oikeudenmukaista osuutta siitä mittavasta talouskasvusta, joka on toteutunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Köyhyydellä on monet kasvot, kuten työttömät, syrjäytyneet, työkyvyttömät, velkaantuneet, sairaat, eläkeläiset, lapsiperheet. Verokevennykset eivät auta köyhimpiä ja maksujen sekä kustannusten nousu kohdistuu raskaimmin juuri vähävaraisiin.
Juhlavuoden teemana on ”50 vuotta politiikan suolana”. Myös täällä Lappeenrannan alueella haluamme olla selkeänä arvopuolueena mukana yhteisten asioiden hoitamisessa. Olemme rakentamassa yhteisöä, jossa ihmistä ei jätetä, mutta hänen vastuutaankaan ei unohdeta.
Oman kansanedustajamme Sari Palmin välityksellä saamme tietoa valmisteilla olevista asioista ja voimme välittää hänelle tietoa ja tehdä esityksiä/aloitteita niistä meille tärkeistä teemoista, joihin haluamme vaikuttaa. Nyt haastamme kaikki kristillisiä arvoja kannattavia ja puolustavia yhteiseen työhön ehdokkaiden saamiseksi syksyn kunnallisvaaleihin. On tärkeää, että jokainen ”kantaa kortensa kekoon”, sillä vain yhteistyöllä meidän on mahdollista saada edustajia laajennettuun kaupunginvaltuustoon. Olisi hienoa, jos 50 vuotias puolueemme saisi juhlavuoden kunniaksi viisi valtuutettua Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon. Tällöin myös kristillinen arvopolitiikka tulisi paremmin näkyviin omalla paikkakunnallamme ja voisimme olla hyvänä suolana antamassa makua yhteiseen päätöksentekoon.
Irmeli Hakkarainen
13.4.2008
Toimi Kankaanniemen tiedote puheista torilla on luettavissa PDF muodossa.

|
|
|