|
|
Kirjoittelua 2006
Hyvät Lukijat
Etelä-Karjalan kunnallishallinnossa on meneillään ainakin kaksi merkittävää muutosta. Tänne suunnitellaan sosiaali- ja terveyspiiriä ja Joutsenon ja Lappeenrannan kaupunkien kuntaliitosta. Molemmissa suunnitelmissa on paljon epävarmuustekijöitä.
Sosiaali- ja terveyspiirin toteutuksessa on kyseenalaista, kannattaako perusterveydenhuoltoa liittää sairaanhoitopiirin toimesta hoidettavaksi. Onko järkevää siirtää kaupunginvaltuuston päätösvallasta noin puolet pienen viranhaltija- ja luottamushenkilöryhmän haltuun? Tuleeko sosiaali- ja terveyspiiristä samanlainen maksuautomaatti kuin nykyisin on sairaanhoitopiiri? Kuntien edustajista valtaosa on epävarma, mikä on viisasta.
Joutsenon ja Lappeenrannan kuntaliitos on mielestäni järkevämpi. Nämä kunnan selviytyvät tulevaisuuden haasteista paremmin yhdessä kuin kumpikin erikseen. Säästöä saadaan mm. siitä, kun Lappeenrannan kaupungin palkkalaskenta ja Atk-osaajat hoitavat myös Joutsenon vastaavat tehtävät. Koulutoimen hallintoa hoidetaan jo nyt Lappeenrannasta ja tekninen toimi hyötyisi myös yhteistyöstä. Sen sijaan peruspalvelut hoituisivat edelleen molemmissa kunnissa. Isompi kunta antaa enemmän mahdollisuuksia hoitaa lapsemme ja vanhuksemme turvallisesti. Joutsenolaiset päätöksentekijät ovat avainasemassa. Lappeenrannan päättäjät ovat kuntaliitokselle myönteisiä. Nyt pitäisi nähdä tulevaisuuteen.
Viime aikoina on pohdittu, saavatko ikäihmiset olla mukana päätöksenteossa tai merkittävissä kunnallishallinnollisissa johtotehtävissä. Selvästi 60-vuotiaista on tullut arveluttavia päättäjiä. Jos kuitenkin alle kolmekymppiset eivät ehdi tai jaksa harrastaa kunnallispolitiikkaa, jää päätöksentekoon oikeutetuiksi vain 30-59 vuotiaat. Onko tämä oikein? Eikö asioistamme päättämässä kuuluisi olla edustuksellisesti koko kansa. Lapsilla ei ole äänioikeutta. Heistä on aikuisten huolehdittava.
Lappeenrannassa pohditaan myös parhaillaan, onko naisista todellisiksi päättäjiksi, kun ensi vuoden alussa kaupunginhallituksessa on naisenemmistö. Itsekin katson mielenkiinnolla, löytyykö naisista rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä. On helppoa jakaa runsautta, mutta vaikea jakaa niukkuutta. Oleellista on löytää tärkeysjärjestys kaupungin toiminnoista. Tärkeimpiä ovat ne, jotka eivät osaa tai kykene itse pärjäämään elämässään.
Marjatta Laakko (20.11.2006)
KD:n kaupunginvaltuutettu
Nuorten liikunnasta
Lueskelin tiistain 7.11. Etelä-Saimaata ja silmiini osui juttu, jossa koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann arvostelee Nuori Suomi –ideologiaa nuorten liikunnassa. Dettmannin mielestä Nuori Suomi –ideologia, jonka mukaan kaikki saavat pelata, on kilpaurheilun vastainen. Hänen mielestään kilpailu on luonnollinen osa urheilua ja sen poistaminen vie urheilusta osan sen perusolemuksesta.
Olen samaa mieltä Dettmannin kanssa siitä, että kilpailu on olennainen osa urheilua. Kysymys onkin siinä ketä vastaan kilpaillaan. Onko pakko asettaa jo varhaisessa vaiheessa lapset tilanteeseen, jossa he kilpailevat toisiaan vastaan, esimerkiksi peliajasta? Itse asiassa Dettmannin kirjoituksessa hän itsekin tuo esiin sen, että kilpailun tulee suuntautua enemmän omaan suoritukseen kuin keskinäiseen kilpailuun; Dettmannin sanoin: ”urheilu on syntynyt siitä, että ihminen yrittää olla parempi tänään kuin hän oli eilen”. Nimenomaan pyritään parantamaan omaa suoritusta. Tähän ei ole mahdollisuuksia niillä, jotka eivät saa peliaikaa.
Nuorimpien junioreiden kohdalla osallistumisen peliin tulisi olla tasapuolista. Vasta 16-18-vuotiaat voivat kilpailla aikuisten tavoin. Tämä on itse asiassa joukkueenkin etu. Kaikki lapset eivät kehity samaan tahtiin ja ne joille ei suoda tarpeeksi peliaikaa, luopuvat lajista liian varhaisessa vaiheessa. Lisäksi en ainakaan itse veisi lastani sellaisen joukkueen ja lajin harjoituksiin tai peleihin, joissa hän ei saisi peliaikaa. Enkä varsinkaan maksaisi kalliita harrastusmaksuja tilanteessa, jossa lapseni ei saisi rahalle vastinetta. Tämä liiallinen huippuseurojen rekrytointia puoltava ajattelumalli voi muodostua kohtalokkaaksi joukkueurheilulle. Lasten ja nuorten kiinnostus voi tulevaisuudessa suuntautua enemmän yksilölajeihin. Hiljattain sukulaispoikani vaihtoi jääkiekon golfiin.
Painavin argumentti on kuitenkin tällaisen liiallisen kilpailuttamisen vaikutus lapsen henkiseen kehitykseen. Liian varhaisessa lapsuudessa koettu epäonnistumisen tunne voi vaikuttaa voimakkaasti lapsen itsetuntoon koko loppuelämän ajan. Jos on kova halu harrastaa esimerkiksi jalkapalloa ja tuloksena on vain arvostelua ja vaihtopenkillä istumista, vaikutus voi olla merkittävä lapsen kehitykselle. Toki olen Dettmannin kanssa samaa mieltä siitä, että liiallinen suojelu epäonnistumisilta, ei ole myöskään lapsen kehityksen kannalta hyvä. Lapsen tulee kokea myös epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä kehittyäkseen. Kuitenkin pysyvä tuomio vilttiketjuun ei ole oikea toimintatapa, se ei kannusta yrittämään paremmin.
Ehkä ratkaisuna olisi talkoohenkisen urheilutoiminnan henkiinherättäminen, Ne jotka haluavat harjoitella seitsemän kertaa viikossa ja tulla ammattiurheilijoiksi voisivat valita jonkun huippuseurajoukkueen junioritoiminnan. Ne jotka haluavat vain pelata ja pitää hauskaa voisivat perustaa oman joukkueen, jonka valmentajina ja ohjaajina toimisivat omat vanhemmat, tuttavat tai muut vapaaehtoiset. Kun yhteiskunta suuntaa rahoitustaan urheilulle, minun mielestäni sen tulisi kohdistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Samoin julkisin varoin rakennettujen liikuntatilojen käyttöajoista suuri osa tulisi suunnata tällaiseen jokamiesliikuntaan.
Paljon puhutaan siitä, etteivät lapset nykyään liiku tarpeeksi ja että asian hyväksi olisi tehtävä jotain. Nykyisten urheiluseurojen toiminta ei pysty tarjoamaan suurille joukoille lapsia heidän tarvitsemiaan liikuntapalveluja. Varoja tulisi suunnata jokamiesurheiluun, johon mukaan pääsisi helpommin ja joka ei olisi niin ammattimaista.
Arto Johansson (10.11.2006)
paikallisosaston johtokunnan jäsen
Kirkko keskellä arkea ja juhlaa
Kirkko ja seurakunta ovat edelleen merkittäviä vaikuttajia Suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka moni sen aloittama työmuoto onkin siirtynyt kunnan tai valtion tehtäväksi. Osallistuminen kirkollisiin vaaleihin on yleensä ollut heikkoa, silti tehdyt päätökset koskettavat valtaosaa asukkaita.
Lappeenrannan seurakunnissa on lähivuosina tehtävä monta kauaskantoista päätöstä niin seurakuntajaon kuin varojen käytön suhteen.
– Tällä hetkellä ei avoimia kirkkoherran virkoja ole täytetty.
– Moni pitkään mukana ollut luottamushenkilö on ikääntyessään jättämässä paikkansa.
– Sitoutuminen pitempiaikaiseen vapaaehtoistyöhön kaikilla alueilla on heikentynyt.
Kuinka kirkon työmuodot saadaan asukkaita kiinnostavaksi ja voimavarat oikein suunnatuksi?
Siinä haasteita tuleville vuosille ja uusille päättäjille.
Heikki Turunen (22.10.2006)
paikallisosaston johtokunnan jäsen
Huominen on toivoa täynnä?
Aikamme keskustelua leimaavat käsitteet raha, kannattavuus, yksilöllisyys, yhteistyö, suunnitelmallisuus…jne. Mitä näiden sanojen takaa voisimme löytää? Olisiko se toinen toisistamme huolehtiminen, vastuun kantaminen heikoista, omastamme jakaminen ja antaminen, toistemme kunnioittaminen ja arvostaminen. Vai ovatko nämä asiat vanhanaikaisia ja pois heitettäviä?
Niin politiikassa kuin keskinäisissä ihmissuhteissamme on paljon sanoja, mutta vähän tekoja, paljon tavoitteita ja suunnitelmia, mutta vähän halua täyttää ja toteuttaa niitä. Monissa tehtävissä puuhastelemme, mutta teemmekö oikeita asioita ja oikealla tavalla?
Meillä puhutaan hyvinvointivaltiosta, sen säilyttämisestä tai purkamisesta. Olemme pieni valtio suurten valtojen keskellä tai oikeastaan pohjolan nurkalla. Jos emme löydä keskinäistä sopimusta oman kansamme jäsenten hyvinvoinnin turvaamisesta emme myöskään selviä ja menesty kansainvälisillä kilpakentillä.
Miten työelämän kiireiden keskellä ihmiset voivat panostaa ja sitoutua työhönsä ja ottaa vastaan haasteita, jos he eivät voi luottaa siihen, että turvaverkko toimii, kun omat voimat vähenee tai sairaus vie työkyvyn. Onko todella niin, ettemme kaiken nykyisen vaurauden keskellä pysty hoitamaan esimerkiksi vanhuksiamme ja turvaamaan heille inhimillistä hoitoa. On kestämätön tilanne, että median kautta välittyy tieto siitä, että vanhustemme joukossa on niitä, jotka ovat joutuneet unohdetuiksi ja hoidon ja huollon suhteen laiminlyödyiksi. Mikäli tilanne jatkuu tällaisena niin työssäkäyvien motivaatio yhteisen hyvän rakentamiseen heikkenee ja itsekkyys ja lyhytnäköisyys valtaa alaa. Työelämän haasteet ja paineet on nyt ja tulevaisuudessa helpompi kestää, kun voi olla turvallisella mielellä siitä, ettei jää hoidotta vanhuuden heikkoudessa.
Nyt olisi aika pysähtyä tarkistamaan suuntaa. Olemmeko unohtaneet, että ihmiselle on annettu valta ja vastuu koko luomakunnasta. Meitä kehotettiin viljelemään ja varjelemaan maata. Nyt kuitenkin ahneutemme on tuhoamassa elinpiirimme ja mikä pahinta myös meidät ihmiset. Inhimillisyys mitataan sillä, miten me suhtaudumme vähimpiin veljiimme ja sisariimme niin lähellä kuin kaukana.
Meillä on taloudelliset mahdollisuudet, kehittynyt tekniikka ja korkeasti koulutettu väestö. Näiden avulla pystymme järjestämään asiat niin, ettei kenenkään tarvitse tahtomattaan jäädä sosiaaliturvan ja hoivan ulkopuolelle. Kyse on vain tahdosta. Me voimme puuhastella monien hyvien ja tärkeiden asioiden kanssa, mutta ihmisyyden perspektiivistä todellisen tärkeysjärjestyksen asettaminen ja toteuttaminen edellyttää rohkeutta, päättäväisyyttä ja sydäntä. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa, siksi yhä uskon ja toivon!
Irmeli Hakkarainen (8.10.2006)
paikallisosaston varapuheenjohtaja, teknisen lautakunnan jäsen (Lappeenranta)
Arvoisa lukijani
Edellisissä eduskuntavaaleissa oli vaaliteemanani ” Heikoista on huolehdittava” . Mielestäni minun ei tarvitse sitä vaihtaa, vaan se on edelleen ajankohtainen.
Kansalaisten jakautuminen kahtia hyvä- ja huono-osaisiin voimistuu. Hyvätuloisten käytettävissä olevat tulot kasvavat entisestään, koska he hyötyvät eduskunnan enemmistön päättämistä veron kevennyksistä. Suurin osa veronkevennyksistä on tullut kunnallisveron lisääntyneistä vähennyksistä hyvätuloisille Vähätuloisilla ei ole ollut verotettavia tuloja tai uudet verohelpotukset eivät kevennä heidän verotustaan juuri ollenkaan.
Valtion hyväksymä kunnallisveron ansiotulovähennys on yksi sellainen. Sen mukaisesti tänä vuonna 50 000 euroa eli 4167 €/kk ansaitseva saa alennusta kunnallisverosta lähes 2500 euroa. Koska kunnallisveron ansiotulovähennystä eivät saa eläkeläiset, työttömät eivätkä äitiyspäivärahalla olevat, he eivät hyödy alennuksesta euroakaan.
Mielestäni osa tämän vuoden veronkevennyksistä olisi pitänyt kohdistaa ruoan arvonlisäverotuksen alentamiseen 5 %:lla , niin kuin puolueemme eduskuntaryhmä sitä esitti syksyllä 2005 valtion tämän vuoden talousarviokäsittelyn yhteydessä. Sen merkitys olisi ollut suurempi vähävaraisille, koska he käyttävät suhteellisesti enemmän rahaa ruokaan. Myös lapsiperheet olisivat hyötyneet tästä pienentyneen ruokalaskun muodossa.
Kristillisdemokraateille asia ei ole pelkästään tulevien eduskuntavaalien vaalilupaus, joka toteutetaan vaalien jälkeen. Olemme ehdottaneet sitä jo useina viime vuosina. Ruoan arvonlisäveron alennusesitys on luettavissa KD:n vaihtoehtobudjetista vuodelle 2007. Esitys rahoitetaan siirtämällä ansiotuloveroalennuksiin budjettiin varatusta 790 miljoonasta eurosta 390 miljoonaa ruoan arvonlisäveron alennukseen.
Toisena asiana otan esille väestön vanhenemisesta johtuvan vanhusten hoivapalvelujen tarpeen kasvun. Kuntien kireästä ja heikosta taloudesta johtuen henkilökunnan määrää ei ole kaikkialla pystytty lisäämään tarvetta vastaavalla määrällä. KD:n vaihtoehtobudjetissa on ehdotus lisätä valtiontukea kunnille niin paljon, että se mahdollistaisi 4000 henkilön palkkaamisen vanhusten hoitoon. Tämä merkitsisi 40 työntekijää lisää Lappeenrannan kaupunkiin. Tämä lisäys helpottaisi henkilökunnan työpaineita ja parantaisi vanhusten hoidon laatua, kun jäisi aikaa viivähtää vanhuksen äärellä. Tämä maksaisi 123 miljoonaa euroa ja se rahoitettaisiin alkoholiveron 20 % korotuksella, mikä tuottaisi 200 miljoonaa euroa. Yli jäävä 67 miljoonaa kohdistettaisiin muutaman muun KD:n vaihtoehtobudjetissa ehdotetun menokohdan katteeksi.
Olen edellä kuvannut pari asiaa, miten ”heikkojen” taloudellista tilannetta voidaan helpottaa ja heistä voidaan huolehtia. Niitten toteuttaminen vaatii KD:n ehdottamia hyviä päätöksiä. Teidän, lukijani, kannattaa seurata miten kansanedustajat äänestävät esille ottamistani asioista tänä syksynä.
Juha Rantalainen (27.9.2006)
Lääkäri, KD:n kansanedustajaehdokas, Kymen piiri
|
|
|